Morjes

tämä on ensimmäinen blogi-projekti jonka aloitan,Joten älkää juuttuko tekstin pikku virheisiin vaan koittakaa käsittää mitä ajan tällä tämän päivän kirjoituksella. Ideana olisi että kirjoitan joka päivä henkilökohtaisesta elämästäni ja ongelmistani.

Aloitetaan siitä että olen 23-v mies ja kärsin keskivaikeasta ahdistusoireyhtymästä ja paniikki häiriöstä jota itse lääkitsen kannabiksella ja muilla päihteillä. Olen nyt taistellut ahdistuksen kanssa noin 10v ja se on vaikuttanut elämääni negatiivisesti monella tapaa. Esimerkiksi en voi mennä ruokakauppaan ellen ota jotain rauhoittavaa lääkettä joihin olen pahassa koukussa (Xanor,Rivatril) joita minulle on määrätty noin 7-v ja aina kun olen yrittänyt lopettaa niin jotain traagista tapahtuu Esim:(ensinmäisen lapsen keskenmeno jonka yhteydessä ero ja asunnon menetys tämä tapahtui 3kk lopettamisen jälkeen,Tästä eteenpäin söin noin vuoden lääkkeitä taas mutta olo helpottui ja olin 2kk 8pv kuivilla kunnes minut irtisanottiin työstä jossa olin 2v ollut ja taas bentsoja kehiin.Nyt käytän taas 3 vuotta ja elämän tilanne muuttunut täysin minkä vuoksi haluaisin lopettaa. 3 kk sitten minulle syntyi poika ja asun kihlattuni kanssa mutta ahdistusoireet on ja pysyy. Siitä päästään itse ongelmaan en uskalla lopettaa koska pelkään että taas tapahtuu jotain traagista...

Kannabis ahdistuslääkkenä

kannabis on ahdistuslääkkenä kaksi teräinen miekkä se helpottaa oireita mutta myös lisää ahdistusta joissain määrin joka on minun mielestä parempi vaihtoehto kuin bentso hoito. Minulla on myös unihäiriö saatan valvoa 3 vrk ilman stimulantteja.. tietyt kannabislajikkeet auttavat unen saantiin ja laatuun mutta harmikseni on vaikea valita lajikkeita kun on laitonta ja usein ei tiedä mitä kukinto on (indica,hybridi,sativa). Käsittääkseni suomessa kannabis reseptin vaatimukset ovat todella kovat mahtaako edes saada Ahdistusoireyhtymään? 

-Omantienkulkija-